Vantaan Maraton 10.10.2015

Viime vuonna kun juoksin Vantaalla puolimaratonia, ajattelin juoksun aikana että en kyllä ikinä lähde täysmatkalle. Silloin 21 km tuntui jo aivan tarpeeksi pahalta ja siitä toipuminen kesti pari viikkoa, ajatus että juoksisi 42 km tuntui aivan hullulta.

Niin vain se mieli muuttuu ja tänä vuonna huomasinkin sitten olevani starttiviivalla odottamassa lähtöä täydelle maratonmatkalle.

Jos kolme vuotta sitten joku olisi sanonut minulle että tulisin juoksemaan maratonin niin olisin varmaan pitänyt sanojaa ihan kahjona. Kolme vuotta sitten ajattelin että minulle riittää aivan hyvin pyöräily ja juoksemaan ei ollut mitään sen suurempaa hinkua. Juoksukärpäsen puraisusta saan kiittää sitä kauniimpaa sukupuolta, ilman tyttöystävän juoksuinnostusta en itse olisi varmaan vetänyt lenkkareita jalkaan ja ottanut juoksua mukaan treeniohjelmaani. Saan olla ikuisesti kiitollinen hänelle siitä että potki minut mukaan lenkille.

Alkuperäinen suunnitelma tälle kesälle oli että olisin juossut kesän alussa maratonin Tuusulan Maratonilla mutta pyöräkisat osuivat sen kanssa päällekkäin. Vantaan Maratonin ajankohta osui paremmin kohdalle kun pyörätapahtumat olivat jo tämän kesän osalta ohi.

Koska kyseessä oli ensimmäinen maratonmatkani niin tavoite oli maltillinen, eli päästä maaliin ja mielellään alle 4 tunnin. Maratonia edeltävänä iltana rupesi jo olemaan vähän perhosia vatsassa ja pakko myöntää että saapuessani Tikkurilan Uimahallin parkkipaikalle niin vähän oli jännitystä ilmassa. Fiilis oli kuitenkin hyvä vaikka ilma olikin paljon viileämpi kuin viime vuonna kun juoksin puolimaratonin. Vaatevalinta oli vähän pähkäilyä mutta pitkä aluspaita, pitkä juoksupaita sekä pitkät trikoot ja hanskat osoittautuvat aivan hyväksi valinnaksi ei ainakaan tullut kylmä juoksun aikana.

Tein ennen juoksua suunnitelman että koska matka tulisi kestämään neljä kierrosta niin ensimmäinen ja toinen kierros tulisi mennä rauhallista vauhtia. Kolmannella kierroksella vauhtia pystyisi lisäämään ja neljäs menisi sitten loppuvoimilla.

Lähtö!

Osallistujia oli ennätyspaljon mukana ja starttiviivalla oli hyvä fiilis. Freessin ohjaaja veti osallistujille alkulämmittelyn ja venyttelyn ja tämän jälkeen olikin sitten vaan odotettava lähtölaukausta. Matkaan päästiin ja alku meni odotetun hitaasti, matkaa oli kuitenkin sen verran että olisi turha lähteä heti alussa repimään. Vähän jouduin kyllä itselleni toistamaan että nyt ei olla puolimaratonilla joten ei pidä lähteä kirimään muiden mukana vaikka mieli tekisi, lopussa niitä voimia kuitenkin tultaisiin tarvitsemaan.

Ensimmäisen kierroksen puolikas meni pitkälti muita ohittaessa, olin lähtenyt aika kaukaa takaa liikkeelle joten nyt sai ainakin ohitella. Oman juoksurytmin löytyminen sujui aika helposti ja sitten piti vaan katsoa että ei vahingossa lähde turhaan kirimään muita kiinni.

Alkumatka oli vielä yhtä hymyä.

Ensimmäinen kierros sujui ilman ongelmia ja toisellakaan ei ollut mitään ongelmia. Tuntui että toinen kierros tuli yllättävän nopeasti juostua, mutta piti muistaa että vielä olisi yhtä paljon jäljellä.

Kolmannella kierroksella rupesi sitten vähän jo tuntumaan, nyt ei jalka enää nousut niin helposti ja iloisesti kuin ensimmäisillä kierroksilla. Matka kuitenkin eteni ja sykkeet pysyi hyvin hallinnassa, syke pyöri keskimäärin 160-170 lyönnin kohdilla mikä vastaa aika hyvin sitä mitä ne fillaritapahtumissakin keskimäärin ovat.

Viimeinen kierros on juuri alkanut, enää ei hymyilytä.

Kun viimeinen kierros alkoi niin ajatuksissa pyöri ”vain vähän päälle 10 km enää” ajatus, sekä myös ajatus että kolme kierrostakin olisi riittänyt. Kellon mukaan olin 20 minuuttia edellä omaa aikatavoitettani joten matka oli sujunut todella hyvin.

Neljäs kierros oli kylläkin selvästi sen rankin, kun matkaa oli taivallettu 33-35 km niin rupesi meno olemaan aika takkuista ja vauhtikin rupesi putoamaan. Loppumatka menikin sitten enemmän tai vähemmän hammasta purren ja hymykin muistutti jo irvistystä.

Loppukiri.

Maaliviiva lähestyi kuitenkin (lopulta) ja aivan viimeisillä metreillä innostuin vielä pieneen loppukiriin joten vähän oli vielä jäänyt virtaa tankkiin. Loppuajaksi tuli 3:38 joten neljä tuntia alittui oikein mukavasti.

Viimeinen rutistus.

Maalissa käteen iskettiinkin sitten muistomitali mikä tuntui kyllä hyvältä. Maaliviivan ylitettyäni jalat menivät aivan spagetiksi ja onneksi läheltä löytyi nopeasti penkki minne istahtaa.

Vaikka olen osallistunut pitkiin pyörätapahtumiin mitkä ovat kestoiltaan olleet huomattavan pitkiä, joten tunnen miten kroppani reagoi pitkäkestoiseen ärsykkeeseen niin kuitenkaan tällaista kipua en ole jaloissa ennen tuntenut.

Jalat huusivat hoosiannaa ja jaloissa ei ollut mitään voimia, pyörin penkillä ja koitin venytellä jalkoja mutta ne olivat aivan jumissa. Kerättyäni voimia jonkin aikaa pääsin lopulta sentään penkiltä ylös ja hoipertelu parkkipaikalle pääsi alkamaan.

Iloinen mutta aivan väsynyt.

Palautusjuoma ja sauna auttoivat suuresti palautumisessa, illalla oli väsynyt olo ja jalat olivat edelleen kipeät mutta liikkumaan sentään pääsi. Parin päivän päästä olo oli jo niin hyvä että pystyi kevyeen fillarilenkin tekemään. Juoksun aikana olin taas ajatellut että uutta maratonia en kyllä juokse mutta loppufiilis oli kuitenkin niin hyvä ja aikaakin luultavasti pystyisin tuosta vielä parantamaan joten aika varmasti olen ensi vuonna taas mukana.