Lahdessa sää suosi jälleen pyöräilyä kun oli perinteisen
Royal Pyöräilyn vuoro.
Liikkeelle lähdettiin reippaasti ja alussa keksivauhti pyöri
40 km/h tuntumassa. Ajo oli aika repivää, ja vähän välillä sai kiihdytellä mikä
oli aika rasittavaa.
Porukassa oli myös ACT:n Tommi Koskinen, Janne Hallikainen
sekä Katri Marjava.
Matka eteni aika hyvin, Tommi ja Katri olivat hyvin
pääjoukon kärjen tuntumassa ja minä olin Jannen kanssa ryhmän keski- tai
häntäpäässä. Noin 40 km kohdalla Janne lähti etenemään kohti ryhmän kärkeä.
Minä etenin Jannen takana ja kohta ryhmä menikin poikki muodostaen pienen irtosi
irtiotto-ryhmän. Liityimme Jannen kanssa ryhmään ja takaa varmaan liittyi
muitakin mukaan ja ryhmät yhdistyivät taas lopulta. Pääjoukossa kuitenkin
olimme Jannen kanssa mukana yhdessä Tommin ja Katrin kanssa.
Pääjoukon ajo sujui aika hyvin eikä suurempia ongelmia ollut,
ainoa haaveri sattui lyhyessä ylämäessä jossa ryhmän vauhti oli onneksi
alhainen. En nähnyt mitä edellä tapahtui mutta keskellä ylämäkeä rojahti yksi
polkija yhtäkkiä nurin. Tilanteessa ei käynyt pahemmin ja kaikki onnistuivat
väistämään kaatuneen polkijan.
Royalin reitti on aina mielestäni ollut suhteellisen
haastava ja pikku hiljaa minun jaloissani rupesi tuntumaan raskaammalta. roikuin
kuitenkin ryhmän mukana. Mutta kun 104 km oli poljettu niin ryhmä ohjattiin
hetkeksi kevyenliikenteenväylälle ja pieneen alikulkuun. Otin tämän alikulun
turhan varovasti, ja kun ryhmä alikulun jälkeen ohjattiin takaisin autotielle
olin jäänyt turhan taakse.
Isolla tiellä ryhmä kiihdytti taas vauhtia ja itse en
onnistunut enää kirimään sitä kiinni. Tuntui vähän hölmöltä että suhteellisen
helpossa päästin näin turhalla tavalla pääjoukon karkaamaan. Luultavasti en
olisi maaliin asti jaksanut roikkua pääjoukon mukana mutta vähän matkaa
kuitenkin, olisi loppureissusta tullut vähän helpompi.
Nyt edessä oli yksin polkemista eikä peesihyötyä ollut
saatavilla, tämä näkyi heti vauhdissa ja keskivauhti laski kuin lehmän häntä.
Matkaa maaliin oli vielä 30 km ja edessä häämötti tyhjä tie,
edessä ja takana ei näkynyt ristinsielua. Olo oli suoraan sanoen vähän orpo.
Eteenpäin oli kuitenkin puskettava ja reilu 10 km menikin
yksin polkiessa, sitten olo helpottui vähän kun takaa seuraani liittyi yksi
aikaisemmin pääjoukosta pudonnut polkija. Yhdessä poljimme Messilän mäkeen
asti, tosin minulla rupesi kone leikkaamaan pikkuhiljaa totaalisesti kiinni ja
enkä pystynyt vetotöihin. Messilän mäessä sitten en enää pysynyt tämän toisen
polkijan matkassa ja viimeiset 5 km jotka olivat vielä jäljellä olivat yhtä
tuskaa.
Se on metka olotila kun voimat ovat totaalisen loppu,
normaalisti mäet ovat sopineet minulle oikein hyvin mutta nyt oli löpö jaloista
aivan loppu.
Takaa tuli toinenkin kuski minun ohi kun rimpuilin hitaasti
ja tuskissani kohti maalia. Ennen maalia tosin vielä yksi pieni ryhmä ehti
ohitseni. Maaliin sentään kuitenkin pääsin, hampaat irvessä tosin.
Maaliin tullessani olo oli, paitsi aivan tyhjä niin myös
vähän pettynyt että putosin niin aikaisessa vaiheessa pääjoukosta. Jos olisin
roikkunut vähän pidempään niin ei olisi yksin joutunut taivaltamaan niin pitkää
matkaa ja voimiakin olisi ehkä säästynyt hieman.
Nurmikolla itseäni keräten ja koettelemuksesta toipuen
huomasin kuitenkin yllätyksekseni että aikani parani 8 minuuttia verrattuna
viime vuoteen, ehkä reissu ei mennytkään niin reisille kuin ajattelin :)
